Koirankoppien perusmalli, edullinen mutta huolellisesti suunniteltu. Ovi-aukko ei ole keskellä kuten yleensä, vaan se on sijoitettu toiseen reunaan. Tällöin kopin sisällä tapahtuvaa vetoa voidaan vähentää ja sisälämpötila on huomattavasti korkeampi. Pohjan koko on 80 x 105 cm /sisämitat 66x92), sisäkorkeus edestä 75 cm ja takaa 65 cm. Suosittelemme esimerkiksi karhukoiralle.
Koirankoppien unelma, suunnittelussa on otettu kaikki huomioon. Tässä kopissa on tehty järkeviä ja toimivia ratkaisuja. Tuulikaapin ansiosta koppi on huomattavasti lämpimämpi, se suojaa hyvin myös sateelta ja tuulelta. Koppi on helppo puhdistaa, koska katto on avattava. Pienen ikkunan ansiosta koppi on riittävän valoisa, koirasi näkee ympäristössä liikkuvat helposti ja yllättäviä tilanteita ei synny. Pohjan koko on 85 x 140 cm, tuulikaapin osuus noin 35 cm, varsinainen lämmin osa 72 x 89 cm. Sisäkorkeus edestä 75 cm ja takaa 65 cm. Lämmittimellä varustettuna koirasi pärjää myös paukkupakkasilla. Suosittelemme erikoisesti ajokoirille lämpimän rakenteen johdosta, sopii hyvin myös noutajille.
Pidennettynä mallina 85 x 190 koppiin mahtuu kaksi koiraa, sisämitta 72 x 130 cm. Sopii hyvin esim. kahdelle ajokoiralle.
Tässä kopissa on toteutettu samat järkevät ratkaisut kuten tavallisessa 2-osaisessa kopissa. Nimensä mukaan maxi on edeltäjäänsä suurempi. Pohjan koko on peräti 105 x 155 cm, tuulikaappi 35-40 cm ja lämmin osa 92 x 94 cm, sisäkorkeus edestä 85 cm ja takaa 75 cm. Tähän koppiin mahtuu suurempikin “hauva”. Suunniteltu erikoisesti kaikille suurikokoisille koirille.